lauantai 24. syyskuuta 2011

This city is my city. And I love it, yeah I love it ~

Tyhmät lyriikkaotsikot part 2. Tällä kertaa Patrick Stumpin biisistä This City. Ihan vaan siksi, että kyseinen kappale sattuu soimaan juuri nyt. Tarttuva biisi kyllä. ^^ Lyriikoita laitoin otsikkoon taas vain siksi, ettei tälläkään postauksella juuri mitään tarkoitusta ole. Vähän nukkevauvojen kuulumisia ja sellaista.














Äänestys on muuten päättynyt. Ihan kivasti ääniä se keräsikin. Kuvatarinoita toivottiin ylivoimaisesti eniten ja lupaan, että niitä on myös tulossa! Tänään kuvasin yhden. Huomenna tai ylihuomenna yritän saada sen blogiin. Toiseksi eniten ääniä keräsi bloggaajan elämänkääneet.. Jännää, että joku sitä äänesti. Kuitenkin, senkin toiveen aion toteuttaa. ^^ Aina silloin tällöin kerron myös omia elämänkäänteitäkin, jotka harvoin ovat turhan jänniä. Jaetun kolmannen sijan saivat perus photoshootit (joita tulee varmasti edelleen) ja tekstipostaukset/novellit. Tämänkin toiveen taidan toteuttaa. Harrastan nimittäin kirjoittelua aika ahkerasti. Kiitos äänestäneille!















Huomenna on taas nukkemiitti, joten myös miittikuvia on tulossa. Tällä kertaa yritän myös muistaa kameran muistikortin.. Jep, viimeksi unohdin sen. :D Kitte lähtee mukaan, koska Rian peruukki on semmoinen takkupesä, että.. Siitä voisi kyllä saada ihan hyvän jos näkisi vähän vaivaa, mutkun ei millään jaksaisi.. Uuden tilaan heti kun on rahaa. Myös kolmanteen nukkeen yritän parhaillani säästää. Satasen olen jo kerännytkin. Joku käytetty, valmiiksi obitsutettu ja ehkö kustomoitukin nukke olisi etsinnässä... Tai ehkä vaan ostan jonkun uuden ihanuuden. Tykkään suurin piirtein kaikista loppuvuonna julkaistavista nukeista. Nella olisi ihana, tai Banshee. Myös Kagamine Rin on jotenkin päätynyt toivelistalle. Ehkä, kun olen taas innostunut kuuntelemaan Vocaloideja ja Rin vaan sattuu olemaan niin rakkaus. ♥ Nukkenakin se on supersöpö. ^^

 

Ajattelin muuten, että voisin myös jonkinnäköisen kysymyspostauksen väsätä, jos teillä on jotain kysyttävää. Ihan mitä vaan. Ei tarvitse edes liittyä nukkeiluun, kysykää vaan. Jos näitä kysymyksiä tulee tarpeeksi, teen kunnon kysymyspostauksen. Muuten laitan niitä sitten vaikka postausten loppuun. (:

Myös ehdotuksia, toiveita, kommentteja, parannusehdotuksia yms. otan mielelläni vastaan! Olen ihan surkea pitämään blogia. Teistä olisi paljon apua.. ^^


- Lawley, Kitte ja Ria. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti