Little Big World: Leave the rest unspoken, I'll never change my mind

Hei rakkaat! Teitä on jo hurjat 61! Olisiko taas juhlapostauksen aika? Jos teillä on ehdotuksia, niin heitelkää niitä toki tännepäin. (: Tahdon tietää, mistä te tykkäätte, etten sitten postaile vaan ihan kaikkea muuta.. Giveaway? Kuvatarinoita? Kilpailuja? Olisi kiva tietää, koska ajattelin ihan oikeasti alkaa panostamaan tähän blogiin. ^^ Se on ihan teidän lukijoiden ansiota. Olette ihania, kun kommentoitte ja kaikkea, vaikka mä olen näin surkea. ♥

Tämä panostus alkoi uudella ulkoasulla.. Olen vaihtanut sen tässä viime päivinä miljoona kertaa, enkä vieläkään ole varma olenko tyytyväinen.. Jos jaksatte kelata iihan tuonne alas asti, siellä on asiasta äänestys, mutta jos ette, kommentoikaa vaikka tähän mitä olette mieltä. (: Sopiiko tämä nukkeblogille? Koska noista tirpusista sun muista tulee vähän mieleen joku käsityöblogi? Eikö? Headerkuvakaan ei ole se kaikkein edustavin, mutta sopii lintuteemaan, huh?

Ja tosiaan, uudet nuket eivät ole vieläkään tulleet. Ensiviikolla saavat luvan tulla tai muuten.. murr.. Siitä on kohta kaksi viikkoa, kun Styleltä tilasin, joten taitavat pikkuraukat kyhjöttää tullissa.. Harmi. ): En jaksa odottaa niitä kakruja.. Haluan kuvaamaan ja kaikkea. Olen käsikirjoittanut kuvatarinoitakin. Kunhan saadaan Merli ja Riko tänne niitä on tulossa paaljon. Odottakaa vaan. :D

Lyhennän muuten Merlin ja Rikon nykyään koko ajan ihan vahingossa Meriko. Älkää hämmentykö jos käytän tuota sanaa. ^^

Ja koska tässä postauksessa ei muuten olisi mitään järkeä, ajattelin tunkea pienen kirjoittamani novellin(?), jonka tarkoituksena on selvittää vähän Merikon (oikeesti ihana sana ♥) välejä ja menneisyyttä. Tiedän, että kaikki joita kiinnostaa ovat varmaan tämän jo Pullarissa lukaisseet, mutta pitää blogillakin olla täytettä. :D

Pitää sanoa vielä, että itse tyksin tästä aika paljon. (: Varoituksia tekstinpätkä ei kaipaa.. Ja muistutuksena vielä Merli on tuleva adhd-dal Monomono ja Riko Isul Mao. Älkääkä turhaan lukeko, jos ette jaksa. Olisi kuitenkin kiva saada niitä postausideoita ja kommentteja ulkoasusta. (;

Okei, selittelyt sikseen. Enjoy! ^^

_______________

Jo pienenä minulla oli tapana katsella häntä kaukaa, kummissani. Hän oli villi ja vapaa, myrskytuuli ja keijukainen. Hän ihmetytti minua. Ihmettelin, miksei minun tehnyt mieli nauraa ja kiljua onnesta. Mietin, miksen voinut olla hänen kaltaisensa. Olin rauhallinen poika. Innonpuuskiensa jälkeen Merlin tummat nappisilmänsä hehkuivat ja pitkä pellavatukka tippui hänen silmilleen. Myöhemmin hän alkoi leikata hiuksiaan lyhyiksi, mikä suretti minua. Rakastin hänen pitkää tukkaansa, rakastin letittää, kihartaa ja kammata sitä silloin kun Merli halusi näyttää kauniilta."Riko, krefecza khjulet!" hän sanoi silloin ja istui pienelle vaaleanpunaiselle tuolille. Isä nikkaroi meille sellaiset tuolit, Merlille vaaleanpunaisen ja minulle vaaleansinisen. Myöhemmin Merli tosin vaati vaihtokauppaa ja minä suostuin, ettei hän loukkaantuisi. Kun Merli oli istuutunut, kävelin hänen taakseen ja otin hiusnauhan hänen korurasiastaan.

"Jwa!" vastasin ja hymyilin. Hän kääntyi nopeasti vastaamaan hymyyn ja antoi minun sitten letittää pitkän pellavatukkansa.
Meillä oli yhteinen salakieli. Kukaan ei ymmärtänyt sitä, eivät edes isä ja äiti. Siihen kuului vain yleisimpiä käyttämiämme lauseita, mutta se laajeni pikkuhiljaa ja lopulta salakielellä pystyi sanomaan melkein mitä vaan. Aina kun hienot sedät ja tädit tulivat kylään, minä ja Merli olimme tuhmia ja aloimme puhua salakieltä. Sitten äiti voihki ja isä lukitsi meidät huoneeseemme ja takavarikoi lelulaatikon. Se ei kuitenkaan haitannut, leikimme roolileikkejä. Merli keksi aina jotain tekemistä. Mutta hän myös kyllästyi yhteen leikkiin aika pian ja lopulta hän myös turhautui lukkojen takana olemiseen. Silloin hän sanoi hyppäävänsä ikkunasta ulos. Senkin pystyi sanomaan salakielellä."Mi holppad katseldis."Silloin minä vastasin: "Nwe." Enkä päästänyt häntä lähellekään ikkunaa. Huoneemme nimittäin oli kolmannessa kerroksessa ja olin aika varma, että jos siitä hyppäisi voisi käydä aika huonosti. Merlillehän kävi aina huonosti. Aina hän kaatui ja satutti itsensä ja alkoi itkeä. Hän itki usein ja paljon. Joskus minäkin olin hänelle niin ilkeä, että hän alkoi itkeä. Silloin isä torui minua ja sanoi, että Merli oli herkkä tyttö. Merli kuitenkin antoi aina anteeksi, kun pyysin sitä salakielellä. "Mi sjhiffed kjeel", sanoin ja Merli hymyili."Nwe shjorwa!", hän sanoi. Me halasimme ja unohdimme koko jutun. Merli ei kuitenkaan ikinä pyytänyt minulta anteeksi mitään. Edes silloin, kun hän rikkoi vahingossa hienoimman pikkuautoni. (oikeastaan hän tiputti sen ikkunasta, mutta sanoi kyllä, että se oli vahinko) Minä aloin itkeä ja kerroin äidille. Äiti sanoi vaan, että Merli oli vilkas tyttö ja että vahinkoja sattui. Olin surullinen, mutta annoin Merlille pian anteeksi.
Kuusivuotiaina minä ja Merli menimme molemmat esikouluun. Minun oli vaikea tutustua ihmisiin, mutta yleensä Merli esitteli minutkin. Tosin, hän ei ikinä kertonut nimeäni, joten kukaan ei muistanutkaan sitä. Ja vaikka muistivatkin, olin aina "Merlin veli." Merli oli niin rempseä, seurallinen, iloinen ja vilkas. Minä taas olin hiljainen ja aika ujo. Olin kuitenkin hyvä koulussa. Esikoulussa sain aina kultatähden, kun olin ainoa joka tiesi oikean vastauksen. Silloin Merli kuitenkin nosti niin kovan metakan, että hänellekin annettiin tähti. Sitten hän vertaili tähtiemme kokoa, otti itselleen suuremman ja rehenteli sillä, että sai isomman tähden. Enkä minä ikinä osannut sanoa hänelle vastaan.
Kuitenkin, kun ensimmäisen luokan oli tarkoitus alkaa, opettaja sanoi, että Merlin pitäisi käydä esikoulua vielä toinen vuosi. Minä taas olin erityisen lahjakas ja olisin tietenkin päässyt ekalle. Äiti ja isä kuitenkin puhuivat opettajalle ja päättivät, että minä kävisin esikoulun Merlin kanssa uudestaan. Minusta se oli kurjaa, mutten kertonut sitä kenellekään. Minua olisi vaan toruttu siitä, että loukkasin herkän tytön tunteita.
Näin on jatkunut tähän asti. Vähän sen jälkeen, kun täytimme molemmat 14, hän ilmoitti, että haluaa karata kotoaan. Minä sanoin, ettei missään nimessä. Toisaalta tiesin, että minun pitäisi lopulta luovuttaa ja minua pelotti kovasti."Mje reprata", hän sanoi kiukkuisesti ja huokaisin. Merli keksi noin vain uuden sanan. "Reprata" tarkoitti ilmeisesti karkaamista. Sitä sanaa emme ole ennen tarvinneet. Miksi me olisimme karanneet? "Jwa", vastasin kuitenkin myöntyen. Tiesin millaisen kohtauksen hän järjestäisi, jos en suostuisi. Minua pelotti, kun hän oli vihainen. Pelkäsin että hän oikeasti tekisi minulle jotain pahaa, tai itselleen, kun en ollut vahtimassa häntä. "Pakkaa tavarasi", Merli sanoi. Tein työtä käskettyä ja pakkasin mukaan kaiken tärkeimmän. Otin myös Merlille lämmintä vaatetta, hammasharjan ja muuta välttämätöntä, sillä itse hän varmasti pakkaisi vain leluja ja kauniita koriste-esineitä. Kun olimme valmiita, hän otti minua kädestä kiinni ja kävelimme alas suuren talon suuret rappuset. Sitten astuimme yhdessä ulos kylmään ja pimeään. Lähdimme kävelemään tietä pitkin. Kartanon portilla käännyin katsomaan taloa vielä kerran."Kherblas", sanoin hiljaa. Se tarkoitti "näkemiin." Olin varma, että tulisimme pian takaisin, heti kun Merli kyllästyisi typerään leikkiinsä. Tyttö kiskaisi kättäni kärsimättömänä. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa lähimmälle bussipysäkille ja istuimme maahan odottamaan ensimmäistä linja-autoa.