maanantai 6. kesäkuuta 2011

Alkuhöpinöitä + nukkehaaveita

Hei! Olen Sara, Pullip Suomessa Lawley ja sillä nimellä minut kai suurin osa tunnistaa. Minäkin päätin nyt aloittaa blogin, nukkeblogin. Kerron siis omien Pullip-nukkejeni elämästä ja ehkä siinä sivussa vähän omastanikin.. Eipä siinä mitään, paitsi ettei sitä nukkea vielä ole. Älkää kuitenkaan huoliko, tyttöseni on eilen lähtenyt Saksasta ja tuon pitäisi olla täällä tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Pullip Claran olen siis tilannut, oma unelmatyttöni. Adaa siis odotellessa. :)


Ja Clara tulee olemaan ensimmäinen nukkeni, mutta toki minulla on jo mietinnässä toinen ja kolmas ja ehkä neljäskin :D No ei.. ei oikeastaan, mutta saahan sitä haaveilla. Voisin vaikka listata yhden tällä hetkellä ihanimman pullipin, yhden Dalin jne.

PULLIP ISOLDE
Pullipeista oli hurjan vaikea valita se, jonka tällä hetkellä ottaisin, mutta koska Isolde tuli ensimmäisenä mieleen, kai se on sitten se. Eikä ihme, tämähän on suorastaan täydellinen pakkaus. Ihanat hiukset, mekko, sukat ja kaikki.

DAL RA MUW
Tämä ei ollut vaikea päätös. Ihastuin tähän tyttöseen heti. Täydellinen. Aika outo, mutta puree muhun ihan täysillä. Rakastan noita kasvoja, hiuksia, kenkiä ja jopa tuota kummaa putkea. Tämä onkin varmaan meille tulossa, kunhan saan rahaa kasaan.

TAEYANG RAIKI
Tämä on ihastuttava! Stock vaatteista tykkään kaikista tosi paljon. Varsinkin kengät ovat ihanat. :) Peruukkikin on kiva, mutta silmät ehkä vähän liian tummat.

BYUL LUNATIC HUMPTY DUMPTY
Tämä on suloinen <3 Eikä oikein mitään muuta. Tuo munankuori pään päällä on söpö. Ainoa, mikä tässä häiritsee ovat punaiset luomet.

ISUL JIMMY X
Tykkään. Tämä ei ole niin hirveän tyttömäinen ja kasvot ovat kyllä aivan ihanat <3 Peruukki samoin. Asukin menettelee. Vain tuo leopardihuppari on vähän hassu..

Namua en keksinyt.. Niistä en oikein perusta muutenkaan. Kai nämä nyt riittävät sitten.. Seuraavan kerran postaan, kun Ada (Clara) saapuu tänne. :)

Ainiin, blogin ulkoasu on nyt aika tylsä. Muokkaan sen "nukkemaisemmaksi" kunhan saan nuken tänne kuvattavaksi. :D

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti nukkesi tulee pian! :)
    Psst, Isolde on 300 kpl Doll Carnival limited, eikä siitä saa enää kuin tosi suolaiseen hintaan. ;)

    VastaaPoista
  2. da hae cho// Tiedän :( Siksi tuota tuskin ikinä tänne tuleekaan, mutta saahan sitä haaveilla.. :)

    VastaaPoista